7 päivää takana

Alotan tällasta blogia toista kertaa elämässäni ihan vaan sen takia että saan tsemppiä tästäkin tähän hurjaan projektiini 🙂 7 päivää täys nutrausta takana ja lukemat näyttää huimat -6kg. Taustojani sen verran että olen onnistunut kaksi kertaa elämässäni pudottamaan yli 20kg, eli yhteensä yli 40kg! Vaan molemmat pudotukset tyssäsi siihen kun tulin vihdoin raskaaksi, joten minulta löytyy kaksi ihanaa tytärtä:) Tällä kertaa aijon onnistua pysyvästi ja tsemppi on kova! Ruokavaliot on valmiiksi katsottuna sitten kun nutraamisen joskus lopetan ja jatkan pudotusta siis ruokavaliolla. Ruokavaliot on pt:ni tekemiä silloin kun painoa pudotin ja treenasin. Näillä näkymin sali treeniin ei ole aikaa koska kaikki aika menee tyttöjen kanssa, mutta saa siitäkin hyvää treeniä kun kasailee ulkona lumilinnaa ja ukkoja;)

Ylipaino on ollut koko elämäni riesa, jo lapsena olin ylipainoinen. Yläaste iässä paino lähti huimaan nousuun ja siitä lähtien ollut pelkkää nousua 🙁 Elämän kovat kolhut nuoresta iästä huolimatta jatkoivat lukemia yli 100 kilon. Syöminen, varsinkin leipä on ollut aina suurin herkkuni. Vasta toisen tytön odotuksen aikana löysin myös makeat herkut, pullat, viinerit ja se prkl SUKLAA, sitä piti olla tarjolla koko ajan ja hommahan jatkui synnytyksen jälkeenkin.

Joulun jälkeen oli hyvä ottaa itteensä niskasta kiinni vaikka kynsin hampain kamppailin että ”minähän en ole kuin muut, en lähde noihin hömpötyksiin mukaan”  no siihen riitti pelkkä peiliin katsominen ja se että törmäsin kaupassa nutrilett tarjoukseen. Kokeillaan, eihän siinä mitään menetä! Ja sitähän tässä nyt sitten kokeillaan. Että tervetuloa mukaan seuraamaan kuinka tässä käy:)

Nyt olen siis saavuttanut sen ketoosivaiheen eli vielä neljäntenä päivänä oli järkyttävä olo ja pään särky oli pilvissä. Sanoinkin miehellä että jos ei helpota niin lopetan tän helvetin.Mutta viidennestä päivästä lähtien olo on ollut mahtava! Energinen ja nälkä pysynyt poissa. Joten tästä on hyvä jatkaa:)

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi